lauantai 18. kesäkuuta 2016

Tattoo: Pääkallo ja kukkalärpäke


Pääkallo ja kukkalärpäke. Kuva tulee jatkumaan vielä aika reilusti, ja tausta puuttuu kokonaan.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

lauantai 23. tammikuuta 2016

Päätös(kö)?


Oih! Mikä kirjoitusfiiliksen superhyökkäys! Suuri halu kirjoittaa tänne iski kuin salama tyhjältä taivaalta, oikeasti puun takaa. Mulla ei ole ollut aikoihin (oikeasti) mitään fiilistä kirjoittaa. Oon ollut ihan kokonaan ulkona koko blogimaailmasta, eikä se ole juurikaan haitannut: on tuntunut oudolta jakaa itsestään infoa bittiavaruuteen. Toisaalta se on juuri sitä mitä välillä kaipaa: itsekseen puhumista vailla pohdintaa, kuka facebook kavereista lukee minkäkin päivityksen ja millaisen kuvan sitä sitten heille antaakaan. Blogi on paljon vapaampi, tänne eksyy vain ne jotka sitä hakee, ja sitten se onkin oma häpeänsä jos ei pidä lukemastaan.

En tarkalleen muista, millon päätin vaihdoin blogini nimen Bulletproofiksi. Suuri osa porukkaa todennäköisesti eksyy tälle sivustolle, koska jaan blogini nimen huomattavasti enemmän sitä ansaitsevan Bulletproof-FenixFoxin kanssa. En osaa sanoa, kumpi on nimen ensin käyttöönsä ottanut, veikkaisin että hän, mutta en ollut siitä tietoinen vielä silloin. Nyt kuitenkin olen.
Tämä tieto on johtanut siihen, että olen alkanut tosissani miettiä tämän blogin päivittämisen lopettamista kokonaan ja lopullisesti, jolloin pääsen sulkemaan myös yhden ISON sivun elämästäni. Tänne olen koonnut vuosia elämästäni, välillä lifestylen, välillä meikkihärpäkkeiden ja välillä tatuointien merkeissä. Olen ollut kosmetologikoulussa, lukiossa, asunut siellä ja täällä ja sitä mukaa tänne jaannut fiiliksiä, välillä useammin välillä vähemmin.
Mutta nyt alkaisi olla aika astua iso askel eteenpäin, tehdä bloggaamisesta enemmän nykyisen minäni näköinen ja ottaa jokin selkeä linja, mistä haluan kirjoittaa vastaanottajana yksinkertaisesti internet ja tulevaisuuden minä. Ehkä on jo korkea aikakin!

maanantai 17. elokuuta 2015

Uusi perheenjäsen: hollanninpaimenkoira Raisu



Viikon takaiselta Kärkölän reissulta meille tarttui (suunnitellusti) mukaan 2,5 vuotias hollanninpaimenkoiranarttu Raisu. Raisu on Svartskenensin Missiä edeltävästä pentueesta, eli Missiä aikalailla tasan vuoden vanhempi.
Raisu on asunut ikänsä kasvattajalla monien muiden koirien seurana, joten meillä on mennyt viime viikko puhtaasti totutellessa uudenlaiseen arkeen pienemmässä laumassa. Suurin totutteleminen on kuitenkin mennyt kissoihin: kun niitä ei tosiaan saa paimentaa, eikä höykkyyttää, eikä jahdata, eikä varsinkaan näykkästä, jos ne pistelevät kynsitassuillaan naamariin. Päivä kerrallaan olemme valuttaneet aikaa eteenpäin ja pyrkineet pelkästään rauhoittumaan kissojen läsnäollessa. Pikkuhiljaa alkaa näyttää hyvältä, enkä minäkään ole koko aikaa sydän väärällään katsomassa, lähteekö kisulta henki.






Lukion jälkeen koirat ovat olleet ehdottomasti arjen ykkösiä. Meillä eletään eläinten ehdoilla: arki suunnitellaan koiratreenien ja lenkkien mukaan, kelle minkä verran liikuntaa ja onko se kestävyyttä vai räjähtävää, kelle riittää päivä pihalla vahtimista jne. Koska treenaamme hollantilaisten (lähinnä Missin) kanssa palveluskoira-hakua, vierähtää treeneissä helposti 2-4 tuntia. Hakutreenit ovat 2-3 kertaa viikossa, siihen lisänä tottistreenit + muut satunnaiset aktiviteetit.

Koiriin menevän ajan joku muu voisi käyttää esimerkiksi siihen tatuoimiseen: jestas että sitä olisi tatuoinut tähän mennessä paljon, jos aikaa ei tulisi käytettyä pusikoissa ryömimiseen! Mutta kukin taplaa tyylillään.